Kävin torstaina oletettavasti
ja toivottavasti
viimeistä kertaa Heitteillä. Olin kaupungissa hoitamassa gradu-asioita, kävin samalla kurkkaamassa postilaatikkoon ja sisällekin. Talo oli tyhjä. Ei huonekaluja, ei jaloissa kiehnäävää kissaa, ei puiden rasahtelua pesässä. Oli outo haju; Heitteillä haisi vanhalta talolta, sellaiselta ummehtuneelta vintiltä. EI KOSKAAN ENNEN haissut tuollaiselta!
Olin muuttanut pois kuusi päivää aiemmin, ja tuntui kuin olisin ollut jossain surullisessa vieraassa talossa. Kurkistelin vähän sinne ja tänne, eikä tuntunut juuri miltään. Istuin hetken, mutta sitten juolahti mieleen, että mitäs minä tässä istun. Koko kaupunki tuntui oudon vieraalta! Asuin siellä 4 vuotta, mutta yhtäkkiä minut oli kuin puklattu ulos. Koululla käydessäkin piti hetki miettiä: missäs täällä olikaan vessa? H A L O O. Koko päivän mieltä vaivasi höhlä olo, joka kotimatkan aikana vaihtui ensin surumieleksi, sitten helpotukseksi.
Minä pidin ja pidän siitä kaupungista, voisin mielihyvin palata joskus vaikka ikiajoiksi, mutta nyt taisi olla liian varhaista.Olisi pitänyt odottaa edes yksi täysi viikko.
Ehkä selkänsä kääntävä, kolkko vastaanotto oli talon tapa heittää hyvästit? Tai sitten se sanoi, että menehän nyt jo - onhan tämä nähty.
Hei hei sitten, ihana koti.
8 kommenttia:
Talon tunnelma siis syntyy asukkaista ja heidän elämästään. Ihana, kamala keltainen talo ehkä nosti jotakin teistä itsestänne esiin, mutta kaiken sen te saitte vietyä mukananne. Helpottavaa tosiaan. Ei jätä tilaa turhalle haikailulle.
kun sulkee oven takanaan aukaisee ikkunan tulevaisuuteen, jään odottamaan uusia seikkailuja, uusia kuvia, uusia muistoja
Viimeinen käynti on varmaan se viiltävin..
Upeita kuvia täällä taas!
Jossain joskus kuulin lauseen joka meni jotenkin näin: 'En vain kääntänyt sivua elämässäni, avasin kokonaan uuden kirjan.'
Minullekin tuli haikea olo. Blogisi on välittänyt nuorten ihmisten energistä ja elämäniloista arkea ja nyt yhtäkkiä tyhjää ja hiljaista...Sääli talovanhusta, kun se nyt jää yksin....
Muistot säilyvät, onnea uuteen elämänvaiheeseen, toivottavasti saamme pian lukea siitä.
Hiljainen blogisi seuraajakin uskaltautuu viimein ääneen. Helinän kautta löysin blogisi ja olen hiljoksiin seuraillut kauniita kuvia ja tarinoitasi.
Viime aikojen suurien muutoksien kirjoitukset avasivat kuitenkin yhden aika jännän oivalluksen. Etelä-Suomeen sijoittamani talo asukkaineen taitaakin sijaita samassa kaupungissa kuin itse asun. Tai talo sijaitsee, asukkaat eivät enää.
Viimeisin kirjoituksesi oli kaunis. On hyvä olla poissa täältä, hyvä palata ja ehkä taas lähteäkin. Semmoinen hassu pieni kaupunki.
*huokaus*
Niin.
Voi, nytkö heitteille jää sitten kokonaan heitteille? Mukavaa jatkoa sinulle.
Lähetä kommentti