Satunnaisia totuuksia, osa 3

• Aloittaessani tämän blogin, oli kuontaloni musta kuin ebenpuu. Nyt se on vaalea kuin lumi...no ei aivan. Mutta vaalea kuitenkin.
  

• Silmieni väri on kukertavan kirjava - en oikein tiedä vastatako kysyttäessä niiden olevan vihreät, ruskeat vai oranssit. Mitä näistä voi sanoa;
  

• Minun ja osa-aikais-avomiehen kameraperhe kasvaa tänään uudella tulokkaalla: digijärkkärillä. Pitkään hautunut, mutta hetkessä harkittu hankinta. Mahtavaa. Nyt kun olisi vielä aikaa opetella käyttämään sitä! En kuitenkaan aio luopua vanhasta pelistäni (Canon s2 IS), sillä olen yhä kuin vastarakastunut tähän kameraan.

• Minusta on ihanaa, että se kamala lumimyrsky on O H I ja tilalla kaunis, keväinen aurinko.

TERVETULOA
VIIKONLOPPU!

"Sateenkaari"

Tällä kuvalla
voitin 100 e
(handred juros, juu nou)
käytettäväksi kenkäkauppaan
toisen kaupungin kodin paikallislehden kisasta.

Lauantaina katuja tallaa yksi onnellinen uusissa kengissään!
Siellä pohojoispohojammaalla, siis.

Elämä muistaa joskus o p i s k e l i j a a k i n. Oon tuon kenkäasian vuoksi ollut jo viikon ihan hekumoissa, joka toinen suusta pääsevä lause liittyy kenkiin, ja joka toinen siihen, että saan ne kengät lompakkoa raottamatta (ei sillä, että siellä mitään olisi. Eilenkin kirjakaupassa myyjä kysyi: 'Tarvisitko muuta?' Vastasin, että 'Voi kaikenlaista - mutta rahaa ei ole muuhun...)! Yhdet satasen k e n g ä t, tai sitten viidet kahdenkympin kengät, tai sitten viisikymmentä kenkälusikkaa. Viena K:lle hehkuttaessa vaihtuu murrekin sujuvasti pissikseksi: "Siis tajuutsä, satku kenkiin kamoon! Siis tiätsä niil saappail vaan."

Kyllä voi nainen iloita kamerasta ja kengistä!

Vaihteeksi väreissä.

Nöyrät pahoitteluni herkkähipiäisille lukijoille, mutta meillä oikeasti kirjoitetaan pohojalaisia sanontoja liitutauluun. Tuo sopii mahottoman hyvin graduntäyteisiin hetkiin!

Piun kanssa kahdestaan

Oi, tämä kissa minua
r a k a s t a a !

Katsopas mikä matto. Ihanat värit tosiaan!

Raikasta, reipasta ja pirteää pääsiäistä kaikille!

Minä vietän sen rakkaan ystäväni Annen kanssa tunnelmoiden ja heitteille jättäytyneiden hotellin mummolamaisesta rauhasta, hyvästä ruuasta ja makoisista naurunremakoista nauttien. Sinä ihana kevät, tervetuloa.

Satunnaisia totuuksia, osa 2

• Ennen heitteille muuttamista asuin kahdentoista (12!) hengen solussa. Asuntoni koko oli 13,5 neliötä, ja viihdyin m a i n i o s t i . Tosin ensimmäinen siellä sanomani asia oli

"Ä I T I mää en VOI jääjä tänne!!!"

• Vanhassa asunnossa minulla oli kaikenlaisia kämppiksiä. Monesta sain hyvän ystävän, mutta on monta sellaistakin josta en saanut. Ihana unkarilainen Marianna, kamalat alati kokkaavat kiinalaiset, mahtava militaristi-Sini, omituinen mangatyylinen m i k ä s e n n i m i n y t o l i k a a n, sitten se outo tyyppi jonka poikaystävä loisi meillä... ja monta ystävää. 12 outoa ihmistä yhdessä keittiössä - ongelmallista. Viihdyin siellä 2,5 vuotta ja vielä epäröin pois muuttaessa; tuleekohan minun tänne ikävä? Entä jos se talo onkin ihan kamala?

• Talo on osittain ihan kamala. Totuuksien ensimmäisessä osassa paljastin homeongelman. Tämä onkin kinkkinen asia, sillä eihän sitä tutkittu ole. Talo on rakennettu 1920-luvun lopussa, ja sitä on laajennettu 'elintaso-syylällä' joskus 70-luvun lopussa. Laajennus on tehty ihan ihmeellisesti köpöstellen ja varmasti verrattain edullisesti. Pesuhuoneessa on tippunut laattoja seiniltä, ja alta paljastuu karmiva totuus: laatoitus on tehty lastulevylle. Siis SUORAAN LASTULEVYLLE. Ei kosteussulkuja, ei mitään kovin virallista. Laasti tippuu laattojen mukana, ja alta paljastuu mädäntynyt levy, jota pitkin (ja lävitse) vesi valuu suoraan lattiarakenteisiin. Eipä tuo ole menoa haitannut! Kumpikaan meistä ei ole oireillut mitenkään, ja ongelma on rajoittunut pesutiloihin. Ja tämä kaikki oli kutakuinkin tiedossa jo muuttaessa - meitä ei siis ole huijattu.

• Talossa on ennen meitä asunut ainakin tanssija-koreografi, ortodoksisen kirkon kanttori ja jokin muukin opiskelijatyttökaksikko.

• Minä en osaa luoda silmukkaa neuloakseni, mutta jos joku muu luo silmukat niin osaan kyllä neuloa oikeita silmukoita (kutsutaankohan niitä noin? Sellaisia perus-silmukoita.) Kerran onnistuin kuitenkin tekemään yhden lapasen! Siitä on nyt 12 vuotta. Opettaja sanoi äpelle, ettei kaikkien tarvitsekaan osata kaikkea - minun taitoni ovat kuulema muualla.

• AI NIIN, me asutaan tietysti vuokralla.

Satunnaisia totuuksia, osa 1

• Yksi ensimmäisiä Viena K:lle sanomiani lausahduksia oli:

"Vähänkö mää muutan sun kans sinne!"
(Tähän Viena K.: "Olin kyllä ajatellut muuttaa yksin."
Loppu onkin historiaa.)

• Muutimme taloon yhdessä Viena K:n kanssa, mutta emme tunteneet toisiamme ollenkaan. Tämä kuva on otettu sinä päivänä kun muutimme Heitteille, noin puolitoista vuotta sitten:

• Taloon muutti meidän kanssa myös löytöeläinkodista ostettu diivamainen kissanainen, jolla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, että me olimme MAKSANEET SIITÄ, saati sitten että me TIESIMME sen olleen ennen navettakissa. Varpu käytti saamansa uuden mahdollisuuden häikäilemättä hyväksi, ja käyttäytyi kuin r o t u n a i n e n.
  

Sitten Varpua ei enää tullut - h e i h e i rakas kisu!

• Heitteillä ei ole nettiä, eikä ole tämän blogin aikana ollutkaan, joten päivitysten epätasaisuus johtuu siitä (ja Klara Gradusta).
  

• Nimi "Heitteille jättäytyneiden hotelli" on väännetty osoitteesta, ja on meillä jatkuvassa käytössä. Kun ollaan kotona ollaan heitteillä, kun mennään kotiin mennään heitteille.
  

Ai niin -
talo on purkukuntoinen ja homeessa

ja ilman meitä se olisi

t ä y s i n h e i t t e i l l ä.

Elossa ollaan

Voi kun tämä kodikas puuhailu Piun kanssa keittiössä olisikin viime päiviltä!

EHEI,

se on minun kaverini Klara Gradu joka pitää hyppysissään näinä aikoina. Ei ole ollut aikaa kodikkaaseen eikä puuhakkuuteen eikä juuri mihinkään. Aamut alkavat tappavan aikaisin ja päättyvät pimeältä - gradun lisäksi huhkin yhä ennakkotehtävien, puuttuvien opintoviikkojen, äänikirjaprojektin (olen äänenä runoäänikirjassa), sosiaalisen elämän, hillittömän käsillä tekemisen halun ja julkisten paineiden välimaastossa. Keväiseen tapaan pää pursuu ideioita, harmi vain ettei yksikään niistä liity Klaara Graduun tai opintoviikkoihin...

...mutta eilenpä varattiin Viena K:n kanssa matka Riikaan!

Onpahan jotain odotettavaa.

NYT:
ryhdytäänpä hommiin.

Aina on tultava kotiin

Oli ihana lumiloma!

(Mutta sen sanon, että minen hihä ennää ikinä.

2h, 7km, maksimisyke 180 ja keskiarvokin reilusti yli 140.

Ei kai pumpun kuulu tuollaista tuon kauempaa kestääkään?

H U H H U H.)

Kuusamo - nyt kutsuu mua Kuusamo...

Ruka 2005

Lumileikkeihin!
Blogitus riippuu netistä - epäilen pientä katketta?

Tässä satunnaisotanta vanhoja
ja vielä vanhempia lumiseikkailuja eripuolilta Suomea.

Ruka 2004

Tahko 2007

Ruka 2005

Kalajoen hiekat 2007

Iso-Syöte 2003

Kotimäki 2004

Iso-Syöte 2007

Eikähän se ole perinne eikä mikään, ellei kymppiviikolla pääse kelolle vohvelille, tietysti mastolta metsän kautta laskien. Loman vietossa perinteitä vaalien maijja, äpe, iska ja rekopekko.

Loppukevennyksenä wanha kuva, muistaakseni Ylläkseltä. Siellä ne on maijjan, Stannan ja Tiiinan ja muutaman muunkin talavilenttarit ja monot sulassa läjässä. Muistatteko siskot - tämä taisi olla se reissu, kun lapsilla teki mieli karkkia; sitä haettiin pölysalmiakkitikkarit kilometrien takaa. :D

Täältä tullaan,
R U K A T U N T U R I!

Meillä ei ole liesituuletinta.

PS:
Katsokaapas kuka tässä loikoilee ikkunalaudalla!
Kukapa muu kuin kutsumattoman korvavieraani toveri,
Lauri Lajikaveri.