Hirvittävän pitkä ja piinallinen blogitauko katketkoot!

Pitkähkö päivitysväli selittynee joulun kiireillä, netittömyydellä, runoesiintymisillä, matkustamisilla, ihanilla vierailijoilla
(Kiitos vielä käynnistä Saara, Katja, Saija ja Sari!),
opintojen viimerutistuksilla ja sijaisuuksien tekemisellä.


Viime viikkojen harvinaisen ihana rauha taltioituneena yhteen kuvaan:
Ollappa aina aamuisin aikaa nauttia, aikaa lukea, aikaa seistä peilin edessä ja aikaa kuunnella itseään; ottaisiko vielä kolmannenkin kupposen t e e t ä ?



Talo lämpiää puilla, ja siinä riittää mukavasti puuhaa. Silloin tällöin pidetään emäntäkumppanini kanssa hakkuutalkoot, ja hakataan puita kerralla useamman päivän tarpeisiin. Puuvarastomme alkaa kyllä uhkaavasti huventua, eikä muutenkaan olla ihan ongelmitta selvitty...

Tällainen viesti pärähti puhelimeeni Älä osta mitään päivänä:

"Kuule Inkeri, se on meän laetettava uus kirves.
Ejellinen meni poekki kahtoppa niittuota."

V O E !

Ei siinä auttanut muu kuin lähteä kirveenhakureissulle.
Uusi kirves on kyllä hieno ja tehokas.


Taas tarkenee.
Tuntuu oudolta, että tällaisilla melkein plussakelin ilmoilla joutuu lämmitäämään paljon enemmän, kuin kovilla pakkasilla. Kuulema johtuu kosteustasapainosta?
Siitä minä en tiedä mitään, paitsi että tarvitsen k a k s i p e i t t o a .


Kissaherramme Piu on muuten siitä erikoinen tapaus, että se pelkää yhtä asiaa vaille KAIKKEA. Piu pelkää

ääniä
aivastuksia
vedenkeitintä
vieraita, erityisesti miesvieraita
yllättäviä tilanteita
muutoksia
leikkimistä
syliin ottamista
pieruja
ompelukonetta
kolinoita, kilinöitä, kalinoita
...
melkein kaikkea.

Mutta Piu ei pelkää puiden hakkaamista.

Piu tulee ihan lähelle ja kiehnää jaloissa, kiehnää kirvettäkin vasten.
Pelkotila siirtyy kissasta puunhakkaajaan.

Läheisissä ihmissuhteissa Piu on pelkoihinsa nähden uskomattoman luottavainen ja hellä kissamies. Katti tulisi vaikka saman nahan alle, jos se olisi mahdollista. Se tulee niin lähelle kuin mahdollista, taiteilee kyljellään nukkuvan kaverinsa päällä jotta pääsisi mahdollisimman lähelle - mieluiten ihan iholle. On kyllä ihanaa, kun Piu rakastaa, mutta se on myös tukalaa. Kissa on v a l t a v a. Piu on melkein kultaisen noutajan kokoinen! Ei kuitenkaan lihava, vaan jäntevä ja lihaksikas.


Piu on kuin Hiiriä ja ihmisiä -kirjan Lennie: lempeä jättiläinen.

En uskalla liikkua!

Makoilen valtavan kissani alla

kuin en muuta voisi;

luotettu olo lämmittää.

Vihreät silmät suljettuna

kissa kyntää kynsillään

minun rintaani,

se kehrää.

Oi, tämä kissa minua

ihmistä rakastaa,

en uskalla liikkua.

Maijja 2007

Tomi Traktorin takana piilottelee
pieni KUMMItuseläin sekä jättiläismäinen isosisko.
Paljon jouluisia terkkuja siskon lapsille :)! Jouluna nähdään.


PS.
Suosittelen lämpimästi yläasteen opettajien sijaisuuksia kaikille niille, jotka tahtovat kohentaa itseluottamustaan ja pidentää bloginsa päivitysväliä.
Parantaa muuten myös haukkumasanojen tuntemusta.